maanantai 16. kesäkuuta 2008
Soveltaminen on taidetta
Omakin blogi löytyi kun liitin Chibitus-nimimerkkini ensimmäisen hakusanan jatkeeksi. :)
Mielestäni artikkelien ( Are librarians culturally self-aware? / Library 2.0 Debased) esitteleminen kurssin lopussa oli erinomainen ajatus. Vaikka kurssin käyneiden keskuudessa ei heräisikään suunnatonta tarvetta valjastaa kaikki kurssilla opittu kerralla oman kirjaston käyttöön, niin taatusti on terveellistä painottaa suunnittelun merkitystä ja ennen kaikkea asiakaslähtöisyyttä. Mikäli kommentoisin Sheenanin artikkelia, kommenttini sisältö varmastikin noudattelisi edellämainittua. x)
Pelkäänpä että kovin harva kurssin aikana esitellyistä työkaluista loppujen lopuksi sopisi vakituiseen käyttöön ainakaan näin pienessä kirjastossa. Joukossa on kuitenkin muutama iloinen poikkeus, esimerkiksi Wikit saattaisivat hyvinkin kelvata käytettäväksi niin asiakaspalvelussa kuin kulissien takana. Ajatus heräsi pari tehtävää sitten täällä.
Lopuksi vielä suurkiitos kurssin vetäjille työpanoksesta ja kaikesta mielenkiintoisesta sisällöstä, ja muille kurssilaisille erittäin miellyttävän oppimisympäristön luomisesta. :)
Nyt soi: YleX
perjantai 13. kesäkuuta 2008
Web 2.0 työkalupakki
Delin 2.0 linkkien sisältö on paljon kirjavampaa, mikä on selvä juttu koska suurella joukolla riippumattomia ihmisiä harvemmin on selkeää yhteistä linjaa. Tarjonta on jopa siinä määrin laajaa että silmiä saa siristää vielä vähän enemmän jos haluaa poimia vain parhaat ja mielenkiintoisimmat tapaukset virrasta. x)
Tässä vaiheessa otan ohjia sen verran omiin käsiini että vaikka tutustuin molempiin tehtävässä mainittuihin sivustoihin, Office 2.0 Databaseen ja AppAppealiin, niin ajattelin esitellä palvelun jota ei jostain syystä löydy kummastakaan.
Zamzar on netissä toimiva palvelu, jolla voi muuttaa tiedostoja muodosta toiseen tai vaikkapa ladata videoita koneelle Youtubesta. Palveluun joko syötetään lähdetiedoston URL tai ladataan tiedosto palveluun omalta koneelta, valitaan mihin muotoon tiedosto halutaan (palvelu rajaa vaihtoehdot automaattisesti lähdetiedoston perusteella, joten epäsopivaa yhdistelmää ei periaatteessa voi saada) ja syötetään sähköpostiosoite jonne muutettuun tiedostoon johtava linkki lähetetään. Ilmaisversiolla voi muutta maksimissaan 100mt tiedostoja.
Itse olen käyttänyt palvelua kohta vuoden verran ja ainoa negatiivinen sanottava tulee niistä muutamista kerroista jolloin palvelu on ollut niin ruuhkainen että muunnettua tiedostoa on saanut odottaa tuntikausia tai se on jopa jäänyt tulematta. Mutta pääasiassa pelkkää plussaa, ja tuosta miinuksestaklin selviää yrittämällä uudestaan. :)
Edit: Nähtävästi Office 2.0 Database kuitenkin tiesi Zamzarista. :D
...täytyy muuten sanoa että olen tyytyväinen ettei Mikkisofta napannut Yahoo!:ta.
torstai 12. kesäkuuta 2008
Rune
Mielestäni Rune istuu varsin hyvin AASL:n Standardeihin, vaikka moninpelin ominaisuuksiin ei pääsekään vielä opetusjakson aikana juuri tutustumaan. Kunhan peliin on päässyt sisälle, jos ei vieraskielisen opetusjakson niin kaverin avustuksella, Rune varmasti tarjoaa kokonaan uuden maailman myös oppimismielessä. Ainakin kirjaston koneilta kuuluu vähän väliä kavereillesuunnattuja kysymyksiä Runen termien suomenkielisistä merkityksistä. Harmi vain että peli ei opeta ääntämään oikein. x)
Kirjastossamme asiakkaiden nettitekemisiä ei ole rajoitettu millään teknisellä keinolla, mutta varsinkin nuorempia asiakkaita pyritään seuraamaan sivusilmällä jos tuntuu että aihetta on. Aikuisviihteen vilkuilu ja laiton sisältö sikäli kun niitä huomataan aiheuttavat välittömän puuttumisen.
tiistai 10. kesäkuuta 2008
Pelittämistä~
Kokeilin tehtävää varten pitkästä aikaa ihan klassista Älypäätä ja saman sivuston Virhevisa-peliä.
Älypää on varmaan useimmille tuttu, perinteinen tietovisa jossa pitäisi tietää (tai arvata ;P) oikea vastaus kysymykseen ruudulla olevista neljästä vaihtoehdosta. Peli on varsin armoton sillä se päättyy heti ensimmäisestä väärästä vastauksesta. Pelaajan oloa helpottamassa on tosin kolme "oljenkortta", joista kaksi helpottaa kysymystä puolittamalla vastausvaihtoehdot tai antamalla vihjeen. Kolmannella korrella voi hypätä yhden kysymyksen yli jos se vaikka ei ole omaa alaa.
Virhevisa taas on idealtaan perinteinen "kaksi kuvaa vierekkäin, etsi eroavaisuudet" -tyylinen luomus, tosin aikarajalla. Tässäkin pelaajaa auttamassa on viisi vihjettä, jotka osoittavat kuvasta pienemmän alueen josta etsiä virhettä.
Molemmat pelit ovat taatusti mukavaa ajanvietettä, varsinkin jos saa pelata pienellä kaveriporukalla, vaikka itse pidän enemmän hieman vauhdikkaammista peleistä. :P
Nyt soi: MIKA - Lollipop
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Tämän kurssin wiimoinen Wikitin?
Oli mielestäni hyvä idea wikittää kurssilla myös käytännössä, kaikki säätö nimittäin ei mennyt ihan niin kuin olin arvellut, mutta logiikan opittuani wikieditori tuntuu kyllä fiksulta systeemiltä. :)
Maderin neuvot tuntuvat suurimmaksi osaksi fiksuilta ja miksei myös tehokkailta, mutta kokousmaailmaa kovin vähän nähneenä minun on kovin vaikea esittää kunnollista arviota. Tuntuu että isompien joukkojen kokoustamita wikittäminen voi hyvinkin helpottaa, tiivistää ja selkeyttää, mutta kolmen kirjastotyöntekijän kirjastossa se ei taida olla välttämätöntä. Joka tapauksessa taidan jälleen kerran laittaa hyvät neuvot talteen tulevaisuuden varalle. ;)
Nyt soi: The Pillows - Ride on Shooting Star
perjantai 6. kesäkuuta 2008
TietoWiki
Tehtävää varten valitsin EmuWikin. Wikin aiheena ovat emulaattorit, eli wikiä lainaten ja vapaasti suomentaen "tietokoneohjelmat jotka on suunniteltu toimimaan kuten vanhat tietokoneet." Näiden avulla voidaan siis vaikkapa pelata vanhoja tietokone- ja konsolipelejä uudemmilla tietokoneilla. Vaikka suotta pölisen, kaikki tuo ja enemmän löytyy yllä olevan "emulaattori"-hakusanan takaa Wikipediasta. :P
Itse EmuWiki on vielä pahasti keskeneräinen, mutta tällä hetkellä sieltä löytyy muun muassa artikkeleita useamman emuloitavan laitteen historiasta sekä listoja olemassaolevista emulaattoreita. Emuja voi myös ladata wikin kautta. Kannattaa tosin muistaa että vaikka itse emulaattorit ovatkin ilmaisia ja vapaasti ladattavia, niin emuloitavia pelejä todennäköisesti koskevat tekijänoikeiudet. ;)
EmuWikin WikiIndex-sivu löytyy täältä.
LibraryWikis tarjoaa esimerkkejä asiakkaiden ja henkilökunnan välisestä wikittelyä esimerkiksi St. Joseph County Public Libraryn aiheittain järjestettyjen kirjavinkkien ja Norwichin yliopiston opiskelijoille suunnatun aiheittain järjestetyn listan opiskelumateriaalista.
Suomalaisetkin asiakkaat saattaisivat ehkä innostua käyttämään Wikejä vaikkapa kirja-arviointien ja vinkkien kirjoittelemiseen tms... :)
Nyt soi: Pohjannaula - Tätä kaikki kaipaa
keskiviikko 4. kesäkuuta 2008
...bumtsiki Wiki tiki tiki...
Tehtävän Wikeistä valitsin Memphis Public Library Staff Wikin, se kun vaikutti selkeimmältä. (Ja jotenkin tutulta, hmm... 0:3) Ulkopuolisille suunnattua materiaalia ei näytä juuri olevan, mikä ei tietysti henkilökuntawikin tarkoituksen mukaista olisikaan. (Tosin wiki näyttää sisältävän myös varsin laajan käyttöohjeen kirjaston tietokannan verkkoliittymään, mistä voisin kuvitella olevan hyötyä asiakkailekin.) Toki joku saattaisi olla kiinnostunut vaikkapa käyttämään wikiä oman projektin mallina. Osan muusta sisällöstä muodostavat esimerkiksi projektien prototyypit ja osio, jossa tarjotaan henkilökunnalle apua vieraskielisten asiakkaiden palvelemisessa. Wikiä on muokattu viimeksi viikko sitten, joten ei se ainkaan kuollut ole. Näemmä wikistä voi olla moneksi. :)
Suunnittelumallit ovat jälleen yksi asia joka oli aiemmin käsitteenä tuttu, mutta joka sai selkeän muodon tämän kurssin myötä. ^^ Valitsin esimerkiksi hurjalta kuulostavan "virusmallin", joka esittää miten wikin käyttö lähtee laajenemaan nopeasti yhden käyttäjän havaittua sen edut ja esiteltyä sen toiselle, joka esittelee ideaa jälleen uudelle henkilölle jne. jne. Linkin päästä löytyvä esimerkki oli mukavan havainnollinen ja sitä voi soveltaa ilman muuta myös kirjastotyöhön, jopa suoraan. ;)
Nyt soi: MUCC - Yasashii Uta
tiistai 3. kesäkuuta 2008
Wikipedia Allmighty
Silloin tällöin Wikipediaa tulee muuten käytettyä myös sanakirjana; jos tiedän jonkin termin vain englanniksi, voin hakea siitä kertovan artikkelin ja sivupalkkia klikkaamalla saan (useimmiten) saman termin suomeksi. Toimii toki myös toisin päin. :)
Wikipedian editointi on asia jota olen harkinnut lähes yhtä pitään kun olen sivustoa käyttänyt, mutta odotan edelleen tietäväni tarpeeksi jostakin. :P
Tässäpäs esimerkkipoimintana osa Wikipedian englanninkielisestä artikkelista Mass Effect-pelistä:
Mass Effect is an action role-playing game developed by BioWare for Xbox 360 and Microsoft Windows. The Xbox 360 edition was released worldwide in November 2007, while the PC edition was released on May 28, 2008, published by Electronic Arts. The game takes place in the year 2183, with the player assuming the role of an elite human soldier named Commander Shepard, set out to explore a vast universe on his or her ship, the SSV Normandy. In addition to plans for two sequels to complete a trilogy, BioWare plans to release episodic content via Xbox Live to fill in the story between each game, though these episodes are not essential for understanding the main plot line. The first of these downloadable content packages was released on March 10, 2008.Mass Effect. (2008, June 3). In Wikipedia, The Free Encyclopedia. Retrieved 12:29, June 3, 2008, from http://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Mass_Effect&oldid=216792467
...
Mass Effect's story primarily falls within the space opera genre and explores themes such as space colonization, intolerance, vigilantism, and artificial intelligence. The story, with its man-vs.-machine elements, has drawn comparisons to both Fred Saberhagen's Berserker novels and Battlestar Galactica. According to Casey Hudson, the project director at BioWare, Aliens, Blade Runner, Star Wars, and Wrath of Khan all served as influences for the game.
...Mass Effect is set in the year 2183 AD. Thirty-five years prior, humanity discovered a cache of technology built by a technologically advanced but long-extinct race called the Protheans. Studying and adapting this technology, humankind has managed to break free of the solar system and has established numerous colonies and encountered various extraterrestrial species within the Milky Way galaxy. Utilizing alien artifacts known as "Mass Relays", the various space-faring species are able to travel at faster-than-light speeds.
The game takes place primarily in two locations: the frigate SSV Normandy, and the Citadel, a gigantic space station purportedly built by the Protheans and which currently acts as the center of galactic civilization. Throughout the game, however, the player may navigate the Normandy to various planets, moons and other destinations.
Within the game, humanity has formed the "Human Systems Alliance", one of many independent bodies that make up the collective of "Citadel space". Citadel space, as a whole, is ruled by a body of government known as the "Council", which is made up of the three prominent alien races: the asari, salarians, and turians.
Artikkelia on muokattu viimeksi n. kuukausi sitten. Aihe on nyt pinnalla koska pelin PC-versio on vasta julkaistu, mutta keskustelu ei silti ole ollut tavattoman vilkasta. Lähteinä on käytetty muun muassa pelialan lehtiä ja pelin julkaisijan virallista keskustelufoorumia.
Esimerkkiartikkeli löytyi ihan sillä tavallisella hakupalkilla. Ajattelin ensin laitta jotain randomilla vastaan tullutta malliksi, mutta en malttanut päästää tätä käsistäni. ;) Tohdin sanoa että lähes kaikkia muitekin hakutapoja on tullut käytettyä, aina osoiterivin muokkaamista ja hakukoneiden suoralinkkejä myöten.
maanantai 2. kesäkuuta 2008
LibraryThing
LT:n Suggester ja UnSuggester -toiminnot eivät ikävä kyllä onnistuneet vakuuttamaan. Kokeilin ensin mitä sanottavaa Suggesterilla olisi Eiji Youshikawan Musashi-kirjasta, siinä toivossa että palvelu osaisi luetella myös Takehiko Inouen Vagabond-mangan joka noudattelee kirjan juonta. (Ja on muuten juuri tullut myyntiin suomenkielisenä. ;3) Ei tärpännyt, mutta palvelu osasi sentään listata Miyamoto Musashin itsensä kirjoittaman teoksen "Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys."
UnSuggesterin tulos oli melkoisen tyrmistyttävä, se kun listasi täysin samat teokset!
Tähän mennessä kurssin tiimoilta tutuksi tulleista palveluista juuri LibraryThing tuntuisi tarjoavan eniten potentiaalia kirjastokäyttöön! Esimerkiksi "How Libraries use LibraryThing" -tekstissä mainittu ajatus LT-widgetin käytöstä kirjaston verkkosivulla on suorastaan nerokas! Minulla on kuitenkin pieni pelko siitä mitä tekijänoikeusasioiden monimutkaisuus tekisi tällekin hyvälle idealle... Epäilys kalvaa myös tässä, miten hyvin yhteensopivia kirjastojen tietokannat olisivat LT:n kanssa, kukaan tuskin aikoo uudelleenluetteloida suurempia määriä aineistoa?
Optimismi kuitenkin voittaa, olisi hienoa nähdä tulevaisuudessa jopa jonkin asteista integraatiota yhä useamman kirjaston ja LT:n välillä. :)
sunnuntai 1. kesäkuuta 2008
Slideshare
Valitsin esityksen jossa kerrotaan miten Australialaiset kirjastot ovat toteuttaneet virtuaalisen kirjastomaailman Second Life-virtuaalimaailmassa.
Slideshare vaikuttaa mielenkiintoiselta palvelulta, ja tulen lisäämään sen kirjanmerkkeihin siinä toivossa että siitä tulisi olemaan suurta hyötyä viimeistään opintojen jatkuessa ensi syksynä. ;) Itse palvelun käyttämisessä ja aineiston etsimisessä en havainnut mitään ongelmallista tai epäloogista, joten voi sanoa että tutustuminen sujui hyvin.
Nyt soi: Viikate - Suojelusenkeli
Flickr
Päätin vaihteeksi valita jotain hieman erilaista esimerkiksi. Kuka tunnistaa heti mikä kuvassa on? ;)
Kuva löytyi Flickristä, kuvaajan tunnus on XLShadow. Tarkemmat tiedot kuvan oikeusksista, jotka mielestäni ovat harvinaisen kattavat, löytyvät suomeksi täältä.
Minulla oli hieman vaikeuksia löytää kuvauksia tavoista hyödyntää Flickria Libraries and Librarians-ryhmästä, tuntuu että ryhmässä on tässä vaiheessa kyse lähinnä verkoston laajentamisesta ja että varsinaiset ideat tulevat myöhemmin. P. F. Andersonin 31 Flavors sen sijaan listaa käyttötapoja hyvinkin kattavasti. :)
Omassa kirjastossamme voisi hyödyntää ainakin jälkimmäisen linkin takaa löytyvää ideaa aineiston kohtien valokuvaamisesta ja lähettämisestä suoraan niitä kaipaavalle asiakkaalle. Minulla on tästä jopa ennakkotapaus, jossa paikallinen taiteilija tarvitsi referenssimateriaaliksi kuvaa eräästä teoksesta, joka sitten skannattiin ja lähetettiin asiakkaalle. Tässä tapauksessa kuva tosin kulki ihan sähköpostin liitetiedostona.
Suurin kompastuskivi Flickrin hyödyntämisessä tosin taitaa jälleen kerran olla se, miten vain hyvin pieni osa asiakaskunnasta käyttää palvelua. Tekijänoikeusasioiden monimutkaisuus on myös omiaan hidastamaan kehitystä.
Nyt soi: Hard-Fi - Suburban Knights
