keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

...bumtsiki Wiki tiki tiki...

Wikit ovat jossain määrin tuttuja jopa muussa kun Wikipedian muodossa, niistä on silloin tällöin tullut etsittyä asiaa tuntevien vastauksia muun muassa peli- ja tietokoneasioihin.

Tehtävän Wikeistä valitsin Memphis Public Library Staff Wikin, se kun vaikutti selkeimmältä. (Ja jotenkin tutulta, hmm... 0:3) Ulkopuolisille suunnattua materiaalia ei näytä juuri olevan, mikä ei tietysti henkilökuntawikin tarkoituksen mukaista olisikaan. (Tosin wiki näyttää sisältävän myös varsin laajan käyttöohjeen kirjaston tietokannan verkkoliittymään, mistä voisin kuvitella olevan hyötyä asiakkailekin.) Toki joku saattaisi olla kiinnostunut vaikkapa käyttämään wikiä oman projektin mallina. Osan muusta sisällöstä muodostavat esimerkiksi projektien prototyypit ja osio, jossa tarjotaan henkilökunnalle apua vieraskielisten asiakkaiden palvelemisessa. Wikiä on muokattu viimeksi viikko sitten, joten ei se ainkaan kuollut ole. Näemmä wikistä voi olla moneksi. :)

Suunnittelumallit ovat jälleen yksi asia joka oli aiemmin käsitteenä tuttu, mutta joka sai selkeän muodon tämän kurssin myötä. ^^ Valitsin esimerkiksi hurjalta kuulostavan "virusmallin", joka esittää miten wikin käyttö lähtee laajenemaan nopeasti yhden käyttäjän havaittua sen edut ja esiteltyä sen toiselle, joka esittelee ideaa jälleen uudelle henkilölle jne. jne. Linkin päästä löytyvä esimerkki oli mukavan havainnollinen ja sitä voi soveltaa ilman muuta myös kirjastotyöhön, jopa suoraan. ;)



Nyt soi: MUCC - Yasashii Uta

Ei kommentteja: