torstai 22. toukokuuta 2008

IRC-Galleria

Galtsu on minulle käsitteenä tuttu, mutta olen tuskin koskaan käynyt sivustolla saati että olisin luonut itselleni tilin. Olen itse asiassa hieman yllättynyt että gallerian keski-ikä on niinkin korkea, kaveripiirissäni galleria on totuttu yhdistämään ehkä yläasteikäisiin "teinixeihin ja pissiksiin", enkä ole kokenut riittävästi kiinnostusta aiheeseen jotta olisin lähtenyt hakemaan mitään syvempää totuutta. Noh, selviääpä tässä samalla kovaa vauhtia. x) (Haluan vielä korostaa että kaveriporukkamme stereotypia on syntynyt nimenomaan huumorimielessä. xP)

Vaikuttaisi siltä että että aika moni 23-blogaaja suhtautuu skeptisesti Galtsun hyödyntämiseen kirjaston toiminnassa, ja luulenpa olevani yksi heistä. Pelkään nimenomaan että nuorten alueelle kirjoineen puskeviin aikuisiin suhtauduttaisiin jopa vihamielisesti. Voi olla että oma skeptisyyteni johtuu lähinnä siitä että palvelu on minulle lähes tuntematon enkä siten osaa arvioida esimerkiksi joidenkin Galtsun toimintojen tuomia mahdollisuuksia kovin hyvin.

Koska kuitenkin näin suureen käyttäjäkuntaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, olen varma että jotkut heistä pitäisivät kirjaston läsnäoloa tervetulleena. Kuitenkin suosisin hyvin varovaista lähestymistapaa, ja ehkä kirjaston läsnäoloa galleriassa pitäisikin markkinoida kohderyhmälle nimenomaan Galtsun ulkopuolelta? Paradoksaalista?

Ai niin. Vetelistä löytyy nähtävästi 250 gallerian käyttäjää, keski-ikä 18,86.



Nyt soi: Loituma - Ievan polkka




1 kommentti:

Sini Kiuas kirjoitti...

Hei! Blogisi nimi tuo mieleeni jostain syystä aina muffinsit ym. herkut. Joten nälkäisenä katsastan täällä taas. Hyviä huomioita sinulta Galtsusta (ks. myös esim. Edgebrook-blogia). Luulen, että bloggaajien epäröivyys Galtsun käyttöön kirjastotyössä johtuu siitä, että keskustelu on alkanut nimenomaan nuorten hankinnasta asiakkaiksi. On tullut ikään kuin tahatontakin jakoa nuorten ja vanhempien kirjastolaisten kesken siinä, miten kukakin voi minkäkinlaista asiakasta auttaa. Pidän - edelleen -hyvänä jonkun ideaa että aikuisetkin kirjastolaiset voisivat perustaa oman yhteisön vaikka Galtsuun, t. Sini