Googlaaminen hakusanoilla 23asiaa ja 23 asiaa tuo (kirjoitushetkellä) hakijan eteen ensimmäisenä kurssin verkkosivun. Sitten alkaakin tipahdella tasaiseen tahtiin kurssilaisten blogeja, mutta mahtuupa mukaan muutama maininta varsinaisen kurssin ulkopuoleltakin, esimerkkinä Blogilistan listaus josta pienen rullaamisen jälkeen löytää myös kurssimme blogin.
Omakin blogi löytyi kun liitin Chibitus-nimimerkkini ensimmäisen hakusanan jatkeeksi. :)
Mielestäni artikkelien ( Are librarians culturally self-aware? / Library 2.0 Debased) esitteleminen kurssin lopussa oli erinomainen ajatus. Vaikka kurssin käyneiden keskuudessa ei heräisikään suunnatonta tarvetta valjastaa kaikki kurssilla opittu kerralla oman kirjaston käyttöön, niin taatusti on terveellistä painottaa suunnittelun merkitystä ja ennen kaikkea asiakaslähtöisyyttä. Mikäli kommentoisin Sheenanin artikkelia, kommenttini sisältö varmastikin noudattelisi edellämainittua. x)
Pelkäänpä että kovin harva kurssin aikana esitellyistä työkaluista loppujen lopuksi sopisi vakituiseen käyttöön ainakaan näin pienessä kirjastossa. Joukossa on kuitenkin muutama iloinen poikkeus, esimerkiksi Wikit saattaisivat hyvinkin kelvata käytettäväksi niin asiakaspalvelussa kuin kulissien takana. Ajatus heräsi pari tehtävää sitten täällä.
Lopuksi vielä suurkiitos kurssin vetäjille työpanoksesta ja kaikesta mielenkiintoisesta sisällöstä, ja muille kurssilaisille erittäin miellyttävän oppimisympäristön luomisesta. :)
Nyt soi: YleX
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

1 kommentti:
Suunnittelu ja asiakaslähtöisyys tosiaan ovat avainasemassa näitä 2.0 juttuja sovellettaessa kirjastojen käyttöön. Ehkä meidänkin kirjaston sivulle jonakin kauniina päivänä ilmestyy uutta ja jännittävää sisältöä!.. ;)
Lähetä kommentti